Lapua
Lapua on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Etelä-Pohjanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kaupungissa asuu noin 14 400 ihmistä. Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki, jonka maisemassa vaihtelevat joet, peltolakeudet ja Simpsiön vuori.
Vuonna 1581 omaksi kirkkopitäjäkseen irrottautuneen Lapuan pysyvä asutus juontaa juurensa 1300-luvulta. Lapua on perustettu vuonna 1865 ja kaupunki siitä tuli vuonna 1977. Pysyvyys, kotiseutuun sitoutuminen ja sen eteen ponnistelu ovat olleet Lapualla elämisen yhteisöllinen voimavara. Itsellisyys ja yritteliäisyys ovat olleet seudulle tunnusomaisia piirteitä. Vahva toimiala Lapualla on kasvava metalliteollisuus ja erityisesti energia-ala.
« Takaisin Pelivalikkoon