Orimattila
Orimattila on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Päijät-Hämeen maakunnassa. Orimattila sijaitsee maantieteellisesti katsottuna entisen Etelä-Suomen läänin keskipisteessä. Porvoonjoen yläjuoksu – Virenojan Myllykosken alue – on tiettävästi maamme vanhinta asuttua seutua.
Orimattilan väkiluvun kasvu on 2000-luvulla ollut voimakasta. Vuonna 2005 ylitettiin 14 500 asukkaan raja. Vahvasta maalaiskunnasta on kasvanut omaleimainen maaseutukaupunki, jonne perinteisten kylien rinnalle uudisrakentaminen on synnyttänyt uusia asuinalueita. Kaupungin palvelurakenteen voimakkaasta kasvusta kertoo se, että kaupunki on suurin työllistäjä.
« Takaisin Pelivalikkoon