Oulu
Oulu on Pohjois-Suomen suurin kaupunki. Oulun kaupungin perusti Kaarle IX vuonna 1605 mantereelle Linnansaarta ja linnaa vastapäätä. Oulu sijaitsee Pohjanlahden rannalla, Oulujoen suistossa.
Oulusta tuli Oulun läänin pääkaupunki vuonna 1776. Terva- ja lohikaupungista Oulu on kehittynyt vetovoimaiseksi osaamiskeskukseksi. Oulu tunnetaan yhteistyökykyisistä ja osaavista ihmisistä, kehittämisaktiivisuudesta, laadukkaista palveluista, monipuolisesta elinkeinorakenteesta ja vahvasta taloudesta.
Oulu on Pohjois-Suomen vanhin ja väkiluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kaupunki. Oulussa on asukkaita noin 143 000 ja Oulun seutukuntaan kuuluu asukkaita noin 230 000.
« Takaisin Pelivalikkoon